Lapsen kuvaaminen miljöössä on lapsilähtöinen ja luonnonmukainen tapa lapsikuvaukselle. Kun lapsi on todellisessa lokaatiossa, on hän vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Hänellä on vapaus tutkia ja liikkua, löytää ja koskettaa, hiljentyä ja eläytyä, jolloin hän vapautuu omaksi itsekseen. Tällöin hänen kuvansa tai kuvaustilanne ei ole irti todellisuudesta vaan lapsen keskustelua ympäristönsä kanssa. Miljöömuotokuvaus kertoo lapsesta maailmassa, jossa hän elää.
click/tap to view bigger
Kuvaustapani on rauhallinen - en yritä saada lasta nauramaan ja kuvata tunnetta, jonka olen saanut hänessä aikaan. Yritän ohjata lasta kohti itseään, sillä mahdollisuus oikeaan muotokuvaan avautuu vasta, kun jokin ihmiselle ominainen ilme tai ele paljastuu hänen rentouduttuaan. Lapset nauravat vapauduttuaan usein itsekin mutta tallennettuani myös hänen hiljaisen hetkensä tiedän, että lapsi on uskaltanut käydä seurassani lähempänä omaa sisintään.
Sen hetken tallentaminen tekee muotokuvan.
lähetän sulle meilitse kirjeen, missä kerron kuvausmahdollisuuksista ja hinnoista.